title

Noin viikon radio

Yle Areena

Followers
Plays
Noin viikon radio
77 MIN2017 MAY 18
Play Episode
Comments
title

Details

Piruilumielessä tehty video saattaa tuoda työtarjouksen, tietää näyttelijä Joonas Nordman, jonka tie television viihdeohjelmiin ei ole mennyt perinteisten käsikirjoitusten mukaan. Suuri yleisö muistaa nyt omaa Pelimies-satiiriohjelmaansa tekevän Nordmanin etenkin Putouksen voittajahahmoista, liitto-orava Salme Pasista ja Matti Pikkuvanhasesta. Harvempi tietää, että myös käsikirjoittajana ja ohjaajana työskentelevän Nordmanin uran varrelle mahtuu myös pari traumaattista syrjähyppyä mediamaailmaan. Noin viikon radiossa selviää, mistä roolistaan Nordman saa kuulla eniten kuittailua? Ja kuka hitto on Smolanderin Joonas?Noin viikon radio on Jukka Lindströmin syy päästä tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä. Ohjelma julkaistaan torstaisin.